lauantai 27. helmikuuta 2016

Musta keittiö kuvina ja uusi blogihaaste.




Kävin inspiroitumassa ja hiukan ostoksillakin uudesssa Oulaisessa sisustusliikeessä Mia Design:issa. 
Ihania tavaroita voi hankkia myös heidän nettikaupan kautta, mutta valoisssa, kivasti sisustetussa liikeessä kannattee käydä hypistelemässä kaikkea kaunista ja kivaa kotiin (eikä muuten ole mikään maksettu mainos)! 

Liikkeessä oli laitettu paperipussiin kivasti tiskiharjat ja tiskinpersuaineet esille joten kopsasin idean omaan kotiin. Kuvassa stalan musta allas ja tapwellin musta hana. Tammiset työtasot on käsitelty venelakalla joten niitä ei tarvitse öljytä tai huoltaa muutoinkaan.


Kalusteet ja tamminen työtaso Limosa keittiöltä (yhteistyökumppanien yhteystiedot täällä). 
Lattia on concept greige 60x60cm laattaa Värisilmästä. Saarekkeen lamput ovat Rustasta (Haaparanta) ja olivat sinällään kiva löytö (alunperin bongattu ruotsalaisesta Plaza sisustuslehdestä) että niillä oli hintaa vain 12e/kpl.


Viime viikonloppuna ompelin keittiöön uuden liinan (löytö Marimekko Outletista). Minusta olisi ihana käyttää enemmänkin pöytäliinoja - etenkin nyt kun meillä ei ole verhoja. Mutta se ei ole kamalan käytännöllistä jos joka aterian jälkeen saa viedä liinan pyykkiin. Niinpä, kiitos kummitätini (suurperheen äidin) vinkkaamana kävin ostamassa liinan päälle kirkkaan muovisen liinan ja niin meillä on ollut kaunis ja käytännöllinen liina jo monta päivää - ihan puhtaana!
Tästä inspiroituneena aion pitää silmät auki, jos tulisi vastaan muitakin kauniita pöytäliinakankaita.  
 



Uudesta liinasta innostuneena sain lopulta - pitkän suunnittelun jälkeen aikaiseksi myös hakea uutta kangasta puhkikuluneisiin tuolinpäällisiin. "Uusista" tuoleista kuvia myöhemmin kun ehdin sellaiset räpsästä.


Lopuksi vastailen sisustusblogi Livialle saatuihin kysymyksiin ja laitan haasteen kiertämään myös rakennusblogeissa... Kiitos Livialle mukavista kysymyksistä. 

1. Mistä sait innostuksen bloggaamiseen?
Löysin todella paljon hyviä ja hyödyllisiä rakennusblogeja raksa-aikana ja päädyin lopulta sitten (kesken raksan) kirjoittamaan myös omaa blogia sillä sen avulla oli helpompi verkostoitua ja kysellä/selvittää monia asioita. Aiemmin olen aloittanut Puutarhablogin joka on jo 4v ikäinen (www.karolinanpuutarha.blogspot.com) joten blogin tekeminen ei ollut uutta.

  2. Julkaisetko tekstit heti kirjoitettuasi, vai varastoitko niitä ja julkaiset myöhemmin?
Sekä että. Joskus jos on aikaa saatan kirjoittaa samana iltana kaksi blogikirjoitusta joista julkaisen toisen myöhemmin samalla viikolla.

  3. Mikä on suosikkiblogisi (ei oma :)?
Kaikki rakennusblogit ovat suosikkejani - Kurkista tämä lista!
En voisi sanoa jotain yhtä tiettyä, esim Musta Ovi blogista bongasin meille sbl betonilattiat, toisaalta Lyden Seuraava Talon ansiosta löysin Tapwellin mustan hanan.... ja monta muuta huippua esimerkkiä. Hatunnosto jokaiselle raksa-bloggaajalle. On ihan uskomatonta että tällaisen urakan sivutoimena kirjoittaa myös blogia joista on hyötyä kanssa raksaajille. Mainittakoon vielä Koti rakennetaan tunteella Essi, joka pienten lasten kanssa ja raksan pyörteissä kirjoittaa ihan uskomattoman seikkaperäisiä ja tarkkoja kuvauksia eri raksan vaiheista (esim kilpailutus jne).

  4. Mikä on kivoin paikka kotonasi?
Keittiö - sillä rakastan kokkausta ja yhteisiä aterioita. Olohuone - voisin katsella ikkunoista avautuvaa metsää loputtomiin. Sauna - ylellisyyttä jota Suomalaiset eivät edes aina tajua arvostaa. Makuuhuoneen yhteydessä olevaa aikuisten omaa kylpyhuonetta.

  5.Meneekö sisustukseen paljon rahaa?
Kyllä ainakin nyt menee kun uuden kodin myötä on ollut paljon hankintoja (lasten sängyt ym) joiden ostot ajoitettiin vasta siihen kun päästään uuteen kotiin. Myös valaisimiin, mattoihin, hyllyihin, naulakoihin, peileihin ym uppoaa joka kuukausi rahaa... Välillä jo alkoi harmittamaan että joka palkasta on jokin iso investointi. Seuraava lienee arkkupakastin alakerran varastoon (jostain syystä olen sitä saanut lykättyä vielä) ja makuuhuoneeseen sekä olohuoneeseen valaisimet. Kesäksi olen haaveillut terassille rottinkikalusteita. Kunhan nämä "pakolliset" hankinnat on alta pois jäädytän kaikki sisustushankinnat ja alan säästään perheen ulkomaanmatkaa varten.

6. Kuka teillä tekee sisustukselliset päätökset; diktaattorisinä, puoliso, lapset..?
 Minä ideoin ja pohdin eri vaihtoehtoja. Sitten esittelen ne miehelle jolla on melko tarkka maku ja läheskään kaikki ei mene läpi. Lapsetkin innostan mukaan suunnittelemaan mutta viimeinen sana on minulla (ja ihan kaikista viimeinen miehellä).

7. Voisitko kuvitella sisustavasi jollakin todella kauniilla mutta epäkäytännöllisellä jutulla?
Mikähän se voisi olla? Meillä on ollut vaalea sohva joka ehkä pienten lasten perheessä oli epäkäytännöllinen, mutta toimi kun koskaan kukaan lapsi ei päässyt ruokapöydästä ilman käsien ja suun pyyhkimistä. Jos valitsee jotain epäkäytännöllistä se vaatii tarkkuutta ja energiaa että onnistuu lapsiperheessä. Nyt meillä on kalkkimaalilla maallattu ruokalutilan seinät ja edellenkin vahdin että omat ja  vieraat lapset pesevät kätensä. 
 
  8. "Lavastatko" kuvia blogiin, vai ovatko kaikki aidoista tilanteista otettuja?




Voin luvata että yksikään kuva joka päättyy blogiin tai instagrammiin ei ole arkikuva. Trust me, niitä ei kukaan haluaisi katsoa. Ja ystävät jotka käyvät meillä kylässä voivat todistaa että täällä arki pyörii ja näyttää ihan niinkuin pitääkin, kotona asustaa ja melskaa viisi energistä lasta ja aikuiset (yhdessä lasten kanssa) siivoilevat milloin työviikon jälkeen jaksavat. Mutta silloin tällöin voi ottaa kohdennetun kuvan jostain yhdestä huoneesta tai tilasta joka sattuu olemaan sillä hetkellä suunilleen ok. 

9. Mistä saat aiheet bloggaamiseen? 
Raksaprojektin aikana kirjoittelin siitä mikä milloinkin oli itselle ajankohtaista. Nyt meillä on rakentamisen suhteen "lepovaihe" , odotellaan milloin taas innostuataan jatkamaan ulkorakennuksen suhteen joten suurin osa blogin jutuista on liittynyt tavalla tai toisella kodin sisustamiseen ja viimeistelyyn. Juttuja on tullut hiljakseltaan. Mutta samaan tapaan kuin raksa-aikana, jos olen jotain hankintoja, pohdintoja tai suunnitelmia tehnyt, olen samalla "kirjoittanut niitä itselleni muistiin" blogiinkin...

  10. Mikä on blogiisi saamasi lempparikommentti?
Oiii... tuo oli todella vaikea valinta. Olen saanut vuoden aikana niin monia kannustus-kommentteja ja tsemppejä, vaikea valita niistä yhtä lempparia mutta ne ovat olleet kiireisimmässä raksavaiheessa aivan ihania. Joskus joku on kirjoittanut blogiin että he ovat saaneet siitä ideoita tai apua omaan projektiin ja olen ilahtunut siitä että tällä blogilla on ollut oikeaa hyötyäkin.

11. Mikä on oma lempparipostauksesi (omassa blogissa)?
Toimiva koti suuperheelle -kirjoitus  on lempikirjoitukseni siinä mielessä että halusin kirjoittaa muistiin niitä ideoita ja meidän perheen ajatuksia siitä millainen talo isolle lapsiperheelle kannattaa rakentaa. Tämä on meille toinen koti ja tässä on toteutunut ne toiveet ja käytännön seikat joita tarvitaan kun väkeä on paljon. Tiesin jo melko hyvin mikä toimii ja mikä ei toimi lapsiperheessä aiemman kodin perusteella. Lisäksi vierailimme useammassa uudehkossa ison perheen kodissa joissa oli ihan huippuja ratkaisuja jotka toteutimme myös omassa kodissamme (kuten tuo kodinhoitohuone, arkieteinen jne). Raksa-äidin elämää vs maailmanympäri purjehdus! on lempparipostaukseni edelleen siinä mielessä että siinä kiteytyy ne ajatukset ja asenne jonka avulla tällainen iso projekti vietiin omin voimin läpi. 



Nyt olen vastannut Livian 11 sisustuskysymykseen saan luvan laittaa haasteen eteenpäin omilla kysymysilläni:
1. Jos saisit valita kotiisi yhden uuden design-huonekalun mikä se olisi? (kuva mielellään myös).
2. Kotisi/tulevan kotisi lempihuone/paikka ja miksi?
3. Millainen on uuden kotinne sisustustyyli?
4. Kuka teillä tekee sisustuspäätökset?  
5. Mikä on kotisi aarre, huonekalu josta et koskaan luopuisi?
6. Mikä on lempipostauksesi ja miksi?
7. Meneekö sisustukseen paljon rahaa? 
8. Miksi päädyitte rakentamaan uuden kodin? 
9. Mikä on teidän rakentajaperheen "motto", paras ohje/ asenne raksa-aikana?
10. Mistä saat inspiraatiota sisustukseen ja sisustusvalintoihin?
11. Kuinka a) rohkea b) varma c) kekseliäs sisustaja olet?  (0-100%)
  
Haasteen heitän näiden 11kysymyksen kera vaihteeksi sisustusblogi maailmasta rakennusblogeille. Olisi huippua kuulla teidän vastaukset! Ellette pahastu, en nimeä erikseen 11 raksablogia, mutta ne jotka innostuvat haasteesta,ottakaa koppi!

Mukavaa viikonloppua ja muistakaa levätä edes sunnuntaisin! 

 PS. Meidän keittiössä ei ole kuivauskaappia eikä kuivaustelineetä. Ne ovat minusta ihan turhia. Kuivaan astiat aina samantien kaappiin...

20 kommenttia:

  1. Hauska postaus! :) Vaikka en varsinaista raksablogia kirjoitellutkaan, se proggis on vielä niin tuoreessa muistissa (vaikka osan muistoista toivoisin katoavan tuhkana tuuleen) että taidanpa tarttua tähän :) Täältä sun blogista hain paljon vertaistsemppiä projektin aikana, kiitos siitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess!Oispa kiva päästä lukemaan sinun vastauksesi haaste-kysymyksiin Anna.
      Kiitos kauniista sanoista. Vertais-tsempit ovat olleet raksaprojektin aikana tärkeitä. Rakennusaika on monella lailla haastava ja työlästä aikaa vaikka palkintona olisikin yksi maailman ihanimmista asioista - oma itse suunniteltu ja tehty KOTI!

      Poista
  2. Koppi! Erinomaisen hyviä kysymyksiä. Ja noi paperipussit on tosi kivoja, hipelöin niitä itsekin ihan hiljattain. Jokohan sitä kohta voisi antaa itselleen luvan sisustaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet ihanat sisustushankinnat tuo tsemppiä loppuurakkaan, kunhan en mee tekeen mitään hölmöjä heräte-ostoksia muuttoa odotellessa... nuo paperipussit ovat niin monikäyttöisiä että niiden suhteen tuskin menee pahasti vikaan ;)

      No nyt odottelen etä pääsen lukemaan vastauksiasi Jenni, kiva!

      Poista
  3. Voi kiitos kauniista sanoista <3 ihana kun jostain tuntuu että minä "ehdin". Itsellä on jatkuva morkkis saamattomuudesta blogin suhteen. Paljon olisi kirjoitettavaa, mutta nyt on työ ja raksapäivien jälkeen takki niin tyhjä ettei vaan pysty. Pitää taas tsempata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essi, on ihan ymmärrettävää että jossain vaiheessa raksaa jostain pitää vähentää. Blogia voi päivitellä tärkeiden asioiden osalta vaikka muuton jälkeenkin, esim. jotain valintoja, valaistusjuttuja jne. Jos huvittaa :)
      Tsemppiä teidän projektiin!

      Poista
  4. Katsotaan, josko jaksaisin napata tästä kopin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, minäpä olen kuuulolla, kirjoittele sitten kun inspiraatio iskee :)

      Poista
  5. Kiitos haastevastauksista! Mia design on kyllä aivan ihana kauppa. Sun blogissa on kivaa realisimia :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia design vetää kyllä vertoja Helsingin punavuoren sisustusputiikeille. Se on niin kauniisti sisustettu, ihanan valoisa isoinen ikkunoineen ja korkealla katolla. Ja liikkeessä on niin taitavasti sisustettua ja sommiteltu juttuja että siellä voi pitempäänkin ihmetellä ja inspiiroitua!

      Kiitos Livia kivasta haasteesta :) Vastauksiin oli kiva vastatailla!

      Poista
  6. Mäkin voisin tarttua tähän haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIva! Minäpä tuun kurkisteleen vastauksiasi. Niitä on ollut kiva lukea :)

      Poista
  7. Oletko koittanut kerniliinoja? Niitä saa erilaisissa kuoseissa (ainakin Vallilalla on minusta tosi kivoja), olemus on kangasmainen (ei vahamaisen jäykkä) ja kaikki tahrat saa kostealla pyyhkimillä pois. Ainakin meillä se selvisi ainokaisen vauva-ajat ihan hyvin, myös porkkanan- ja mustikansyöntialoitukset. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, meillä on yksi "pellavainen" kankaanomainen liina joka hylkii vettä. Se on myös pestävä. Oon vaan niin marimekko fani että on nyt niin tyytyväinen kun pääsen käyttämään marimekon liinoja kiitos tuon muovisen suojan. Pidän silmät auki noiden Vallilan kankaiden suhteen.. :)

      Poista
  8. Aivan loistava idea tuo pussissa säilytettävät tiskiaine ja harja!!! Tuskailin pitkään etenkin tiskiaineen säilytyksen kanssa, Fairy-pullo kun ei ihan ässänä sovi sisustukseen, vaikka jo monissa väreissä sitä saakin :D ja meilläkin kun keittiö, ja tiskiaine, avautuu suoraan oleskelutilaan. Sitten keksin pistää aineen ok-tyylikkääseen pumppupulloon, joka on osoittautunut ihan käteväksi, mutta tuo pussisysteemihän olisi ollut mieletön idea. Kas, kun ei lainkaan tullut mieleen :( Ehkä joku päivä vaihdankin siihen. Kaunis keittiö teillä!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Mrs S. Meillä tarvii tiskiainetta tämän tästä joten sen on pakko olla esillä. Noihin kauniimpiin pulloihin voi täyttää tavallista fairia. En raaski joka kuukausi ostaa 15e tiskiainetta niin ihania kuin ne onkin!

    Kiva kun on sisustusliikkeitä joista samalla saa ideoita ja inspiraatiota sisustukseen :)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana teidän keittiö. Itsekin haaveilen mustasta keittiöstä. Ja kiitos haasteesta, nappaan mukaan ja teen tässä joku päivä kun ehdin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippu juttu Johanna! Juttua odotellessa siis :)

      Poista
  11. Teidän keittiö on ihana! Millos nähdään sininen makuuhuone? ;) Oli niin hyviä nuo sun kysymykset että otin haasteen vastaan. :) http://kultiylitinbudjetin.blogspot.fi/2016/03/mika-on-lempipaikkani-uudessa-kodissa.html

    VastaaPoista
  12. KIva - minäpä koitan saada aikaiseksi muutaman kuvan makkaristakin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...