torstai 19. maaliskuuta 2015

Raksa-äidin elämää vs. Maailmanympäripurjehdus!

Muutama viikko ennen meidän raksaprojektin käynnistystä olin työpaikan koulutuksen tiimoilta kuuntelemassa Thomas Johansonin luentoa tiimityön merkityksestä. Kiitos, oli huikean inspiroiva kohtaaminen enkä voinut olla kuuntelematta Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäintä kilpapurjehtijaa ajattelematta että tämä uuden kodin rakennus muistuttaa monilta osin maailman-ympäri purjehdusta. Jos teillä on mahdollisuus käydä kuuntelemassa Thomasta, lämpimästi suosittelen. Ihmiset jotka kertovat kokemuksistaan aivan toiselta alalta, toisenlaisesta maailmasta kuin missä itse työskentelee tuovat valtavasti uusia näkökulmia sekä omaan työhön että muutenkin elämään. Se avartaa.

Mitä yhtymäkohtia on sitten talon rakentamisella ja maailmanympäripurjehduksella?

Kun on viisi pientä lasta ja kaksi haastavaa uraa ja päätetään lähteä rakentamaan itse kivitaloa ilman mitään (suurempaa) rakennuskokemusta tai ammattitaitoa täytyy olla luottamusta itseen ja urakkaan ja päättää että tämä homma sujuu meiltä. Toisin kuin T.J meillä ei ollut mahdollisuutta kurinalaiseen harjotteluun etukäteen. Tahtoa ja päättäväisyyttä kyllä.

Perheen (aikuisten) tiimityön sujuminen on äärimmäisen tärkeää, inspiroiduin siitä miten tärkeää on luottamus, toisten kunnioitus ja tiimi merkitys kun tehdään isoja projekteja (ollaan merellä säällä kun säällä, tavoitteena voittaa maapallon ympäri purjehdus). Mieleeni jäi kertomus siitä että jos tiukassa tilanteessa tulee konflikti se pitää heti puhua läpi jotta luottamus säilyy. Merellä koko porukka herättettiin kannelle (siiis nekin joiden oli vuoro nukkua) ja käytiin läpi jokin vaaratilanne ja selvitettiin konfliktit jotta välit säilyisivät hyvänä. Siellä ei ole aikaa jäädä muhimaan pahaa mieltä tai olla luottamatta kavereihin joiden käsissä oma henki on.
Nooh, raksassa ei nyt ehkä henki ole kyseessä, mutta kun eletään tiukkaa vaihetta niin luottamus pitää säilyä ja yhteistä aikaa on niukalti (minä hoidan perhettä kotona, nyt talvisaikaan ei olla puuhailtu raksalla yhdessä) niin asiat pitää selvittää asiallisesti ja mieluiten heti. Toisaalta, tällaisen urakan aikana ei hyövää jokaisesta pikku-asiasta tehdä konfliktia, on hyvä olla suurpiirteinen ja ymmärtää että molemmilla välillä väsyttää.

Kun merellä purjehditaan ja tulee myrskyisiä viikkoja ne vaativat kaikilta paljon. On hyväksyttävä se tosiasia että jotkut meistä jaksavat pitempään ja toiset tarvitsevat enemmän lepoa. Tämä johtaa siihen että se joka jaksaa, ottaa enemmän vastuuta. Eli purjevenettä ohjasi kaikkien turvallisuuden vuoksi se joka jaksoi, joku muu väsyi helpommin ja pantiin nukkumaan.
Kaikessa tasa-arvoisuuden vaatiminen ei pelitä. Noin ihan yleensäkin työelämässä ja muualla on hyvä huomata että meitä on erilaisia, on hyvä kunnioittaa sitä että jokainen ei jaksa elämässä yhtä paljon. Vene pysyy parhaiten pinnalla kun tiukissa tilanteissa niitä ohjaa ne jotka vähän paremmin jaksaa.

Kun on tiukkaa niin toisen huomioiminen ja kunnioitus korostuu entisestään. Merellä se osoitettiin pienin elein, viemällä kannelle, kaverille kahvimuki yms.

Raksa-elämä on ponnistus perheen yhteisen kodin eteen, se on haave, se on haaste johon on lähdetty. Sen eteen on valmis tekemään töitä, joustamaan omista menoista, harrastuksista, vapaa-ajasta. Jos välillä väsyttääkin niin motivaatio on hyvä.
Toiselle iltapalan tekeminen, hartioden hierominen, raksan edistymisen kehuminen ja yhdessä iloitseminen, vapaaillan tai tyttöjen viikonlopun järjestäminen, yhteinen matka ja miniloma ovat pieniä suuria asioita jotka auttavat jaksamaan hyvällä fiiliksellä.

Millaisia arjen pelastusrenkaita ja konsteja teillä on ollut raksa-elämänne aikana?
Minä listasin tähän muutamia:
 * Rakennetaan maratonvauhtia, raksaaminen ei ole kilpaurheilua eikä taistelua aikaa vastaan. Parempi on rakentaa hyvällä mielellä, välillä breikkejä pitäen, kuunnellen omaa ja perheen jaksamista. Talosta ei tule yhtään sen parempi jos se on rakennettu kiireellä.
 * Yöunista pitää huolehtia, rakentaminen on fyysistä työtä ja etenkin jos tekee sitä oman leipätyönsä rinnalla, se on kuluttavaa.
 * Lasten kanssa raksalla pitää olla hyvät eväät ja hommia tehdään sen verran mitä se lasten kanssa onnistuu, puoliksi leikkimielellä, esim. raksa-siivous.
 * Iloitaan kaikista edistys-askelista, otetaan kuvia ja jaetaan kavereille facebookiin! Kuvaaminen myös tuo todeksi sen että raksalla todella näytti ihan eriltä kuukausi tai muutama viikko sitten.
 * Sovitaan jokin aikuisten miniloma kun tavoite X on saavutettu, käydään perheen kanssa syömässä ja kylpylässä kun on saatu katto pään päälle, ja koko perheellä laskettelemaan kun talo on vaiheessa Z.
* Työnjako on selkeä. Kumpikin hoitaa omat hommansa siinä aikataulussa kun ehtii ja kerkeää.
* Viikossa on yksi pyhäpäivä joka on kummankin lepopäivä ja ollaan yhdessä. Fiilisten mukaan tehdään pieniä retkiä, kyläillään tai vaan pötkötellään.
* Mahdollisuuksien mukaan kysytään lastenhoitoapua jotta voi käydä rauhassa rautakaupassa, materiaalivalintoja tehdä yms.
* Poikkeusvuoden aikana voi katsoa läpi sormien tietokonepeli-aikojen kanssa, karkkipäivä voi joskus olla useamminkin kuin kerran viikossa (esim jos rautakaupassa on kunnolla).
* Kesä ja syyskeleillä retkeiltiin raksalla ja meillä on siellä nuotiopaikka. Kummasti tuli molemmilla vanhemmilla hyvä mieli kun päivän kuulumiset vaihdettiin nuotion äärellä, kuunneltiin lasten tarinat ja seikkailut.Ja syötiin hyviä eväitä. Ikinä ennen ei ole yhtä paljon (lue joka päivä) oltu retkellä lasten kanssa.

Lapsiperheen rakentaessa myös seuraavat asiat on hyvä ottaa huomioon:
* Raksan ajaksi varakodinkin pitää olla asuttava ja toimiva, mörskässä asuminen ei tee raksa-elämästä yhtään helpompaa. Huippua on jos varakoti on lähellä raksaa niin pääsee helposti lasten kanssa tontille ja kotiin. Raksamies pääsee nopsaan syömään tai piipahtaan kotona jos on tärkeä meno.
* Arkityön laatu ja määrä. Minulla oli onni vaihtaa raksan ajaksi todella joustavalle työnantajalle jolle sopi että teen 3päivästä viikkoa, 8-15.30 jotta voin hoitaa "yksinhuoltajuuden" ja ilman ilta/yö/viikonlopputöitä. Olen tästä mahdollisuudesta edelleenkin äärettömän kiitollinen. Jo ennen raksaa olin huolissaan työpaikasta jossa olisi ollut mm. viikonlopputöitä joiden ajaksi olisi pitänyt hankkia lapsille aina joka kerta hoitaja (tai raksa ei olisi mennyt eteenpäin jos mies olisi jäänyt aina kotiin).
* Vaikka suurempaa kotia rakennetaan koko perheelle, erityisesti lapsille, niin silti tämä on meidän aikuisten valinta ja lasten hyvinvointi menee kaiken muun edellä. Yllättävän hyvin lapset sopeutuu erillaiseen elämäntilanteeseen. Raksasta huolimatta olen itse venynyt ja kuskannut lapsia harrastuksiin, osaksi myös sen vuoksi että hyvät harrastukset hiukan korvaavat sitä aikaa mitä ei tällä hetkellä saada yhdessä isän kanssa harrastaen.

Haastan muitakin lapsiperhe raksa-bloggaajia kertomaan teidän perheen kokemuksia ja vinkkejä, laittakaa kommenttiboxiin viestiä/linkkiä jos teillä on tästä aiheesta kirjoitusta omassa blogissanne!
Mukavaa viikonloppua!





PS. Raksa-äidin työtehtäviin kuuluu huolehtia riittävästi juomista ja hyvät eväät raksalle. Paras fiilis säilyy kun äiti ei yrittäkkään tehdä "oikeita" töitä vaan rakentelee ferraria ja opettelee tekemään nuotiota (lapset ja koko naapuruston pikkuväki apuna että saadaan syttymään) makkaranpaistoa varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ilahdun kun jaat mielipiteesi, ajatuksesi tai ideasi, ne ovat minulle arvokkaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...